Elokuva on vaikuttava tarinankerronnan keino, joten ei ole ihmekään, että suomalaiset rakastavat elokuvaa. Moni meistä on joskus myös haaveillut oman elokuvan ohjaamisesta, käsikirjoittamisesta tai omasta tähtihetkestään valkokankaalla.
Elokuvapäivänä 5.3. klo 15 Hansakorttelin sydämessä Hansatorilla päästään sukeltamaan elokuvien maailmaan pintaa syvemmälle.
Scene Turku & Hansakortteli järjestävät Elokuvapäivänä 5.3. elokuvapaneelikeskustelun, jossa kotimaiset kovan luokan elokuvantekijät kertovat elokuva-alasta ja omasta työstään. Elokuva-alasta kuullaan niin tuottajan, käsikirjoittajan, kuin ohjaajankin näkökulmasta, kun keskustelemaan saapuvat Markus Selin, Satu Rasila ja Petri Kotwica.
Markus Selin tunnetaan yhtenä Suomen menestyneimpänä elokuvatuottajana ja tuotantoyhtiö Solar Filmsin perustajana. Satu Rasila on taitava käsikirjoittaja ja dramaturgi, jonka teosten katsojaluvut puhuvat puolestaan. Petri Kotwica on näyttänyt taitonsa kotimaisten draamaelokuvien ohjaajana ja käsikirjoittajana – esimerkiksi Musta jää ja Turussa kuvattu Henkesi edestä ovat hänen käsialaansa. Paneelikeskustelun vetää Länsi-Suomen elokuvakomission elokuvakomissaari Teija Raninen.
Elokuvapaneeli on osa Elokuvapäivän 5.3.2020 ohjelmaa. Hansakorttelissa on tuolloin käynnissä mittavan uudistushankkeen kunniaksi avajaisjuhlaviikko, jolloin Hansakorttelin uusi konsepti ”Kaupunkilaisten tila” lanseerataan.
”Elokuvapaneeli sopii mitä mainioimmin Hansakortteliin eli Kaupunkilaisten tilaan, osaksi Juhlaviikon ohjelmistoamme. Olemme kiinnostuneita tukemaan omalla panoksellamme Turun alueen tapahtumia ja luomaan asiakkaillemme entistä enemmän syitä viihtyä Hansakorttelissa”, sanoo Mirva Laaksonen, Hansakorttelin markkinointipäällikkö.
Elokuvapäivä on jo perinteeksi muuttunut kaupunkifestivaali, joka muuttaa Turun lähialueineen suureksi elokuvanäyttämöksi: katsojia hemmotellaan pääsymaksuttomilla elokuvanäytöksillä koko päivän ajan eri paikoissa! Elokuvapaneelin tarjoavat Hansakortteli ja Leipomo Rosten.
Elokuvapaneelin Facebook-tapahtuma
Muokattu 3.3.2020: Taneli Mustonen on valitettavasti joutunut perumaan osallistumisensa tapahtumaan päällekäisyyksien takia.