Elokuvapäivä liikuttaa Turussa 2.3.2023!

Julkaistu 16.1.2023

Elokuvapäivä on taas täällä! Kevään Elokuvapäivä järjestetään tuttuun tapaan maaliskuun ensimmäisenä torstaina, 2.3.2023.

Elokuva liikuttaa Turussa tänä keväänä, liity mukaan! Vuosittainen Elokuvapäivä muuttaa Turun lähiseutuineen suureksi elokuvanäyttämöksi ja kerää tuhansia kaupunkilaisia valkokankaiden ääriin. Kaikkiin näytöksiin on yleisölle vapaa pääsy.

Elokuvia katsellaan koko päivän ajan erilaisissa paikoissa – sellaisissakin, joissa elokuvia ei välttämättä ole totuttu näkemään.

Tapahtuman ohjelma julkaistaan lähempänä tapahtumapäivää!

Haluaisiko edustamasi yritys tai yhdistys järjestää Elokuvapäivänä oman leffanäytöksen ja tavoittaa asiakkaita uudella tavalla?

Etsimme nyt yrityksiä, yhdistyksiä ja muita tahoja, jotka haluaisivat järjestää kaupunkilaisille yhden tai useamman elokuvanäytöksen omissa tiloissaan. Mikä tahansa Turun seudulla toimiva yritys, yhdistys, seura tai porukka voi järjestää Elokuvapäivänä oman elokuvanäytöksen yhteistyössä Scenen kanssa.

Näytöksen järjestäminen on helppoa, sillä Scene auttaa näytösten ideoinnissa, hankkii elokuvien esitysoikeudet, esityskopiot (dvd tai bluray) ja markkinoi näytöksiä osana Elokuvapäivää.

Näytökset ovat pääsymaksuttomia, joten ne ovat helppo tapa tavoittaa uusia asiakkaita, myydä oheispalveluita sekä tuoda omaa toimintaa näkyviin uudesta elämyksellisestä näkökulmasta.

Ota yhteyttä scene@turku.fi, niin suunnitellaan yhdessä asiakkaillenne unohtumaton elokuvakokemus!


Elokuvapäivä tulee taas keväällä 2.3.2023!

Jaa sosiaalisessa mediassa