Onnelin ja Annelin talvi

Kartta latautuu...

Päiväys ja aika
Date(s) - 08/09/2018
13:00 - 14:30

Tapahtumapaikka
KAUPPAKESKUS SKANSSI

Kategoriat


Ihanat Onneli ja Anneli valtaavat Elokuvapäivänä 8.9. Kauppakeskus Skanssin! 

Päivän aikana esitetään kaikki kolme Onneli ja Anneli- elokuvaa ja saadaan myös ensimmäinen kurkistus Turussa tänä kesänä kuvattuun ja joulukuussa ensi-iltaan tulevaan Onneli, Anneli ja nukutuskello- elokuvaan! Esillä on uuden elokuvan rekvisiittaa ja puvustusta, tule kurkistamaan ja ihastumaan Onnelin ja Annelin maailmaan! 

Sarjan toinen osa kertoo tarinan siitä, kuinka eräänä joulukuisena iltana Onnelin ja Annelin talon pihaan ajaa pieni, tuskin kenkälaatikon kokoinen auto, josta nousee ulos pikkuruinen Vaaksanheimon perhe. Vaaksanheimot ovat joutuneet kodittomiksi koska maantiejyrä on hajottanut heidän kotitalonsa. He muuttavat väliaikaisesti Onnelin ja Annelin nukkekotiin asumaan, mutta pian selviää, että kaikilla isoilla ihmisillä ei olekaan hyviä aikeita Vaaksanheimojen suhteen. Tarinan salaperäisten yhteensattumien taustalla on tälläkin kertaa hyväntahtoinen rouva Ruusupuu.  

Näytökset ovat Skanssin 2.kerroksessa Tokmannin viereisessä tilassa, lasten leikkipaikkaa vastapäätä. 

Sallittu kaikenikäisille. 

Trailer: https://www.youtube.com/watch?v=zAUgG705Nl8 

Takaisin etusivulle